Maailman puhtainta ilmaa Suomesta.

Me Air0:lla toimimme puhtaan ilman puolesta. Olemme suomalainen yritys, joka myös valmistaa tuotteensa Suomessa – maassa, jossa WHO:n mukaan on maailman puhtain ulkoilma. Kuitenkin, niin kuin valitettavan moni tietää, myös meillä Suomessa kärsitään huonosta sisäilmasta, jotka aiheuttavat ikäviä oireita ja uhkaavat terveyttä työpaikoilla, koulussa ja kotonakin.

Me haluamme Air0:lla haluamme tuoda maailman puhtainta ilmaa myös sisätiloihin, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Vuosikymmenten osaamista puhtaan ilman puolesta

Air0 perustettiin 2013, mutta nuorehkon yrityksemme osaaminen perustuu sitä ennen vuosikymmenten aikana hankittuun kokemukseen ja tutkimustietoon. Suomalaisuus linkittyy vahvasti historiaammekin – maailman puhtainta ilmaa ei nimittäin saatu Suomeen vahingossa.

70-luvulla saasteongelmat olivat pahoja teollistuneessa Suomessa. Silloinen hallitus päätti asettaa kaksi kansallista tutkimusryhmää selvittämään ongelmallista tilannetta. Pitkä tarina lyhyesti – tänä päivänä Suomessa ei ole vain puhtainta ilmaa, vaan se on myös pienhiukkasten tutkimuksessa maailman johtava maa. Markku Rajala, joka on vastannut smAIRt® -teknologian innovoinnista ja on yksi Air0:n perustajista, liittyi nuorena tutkijana toiseen edellä mainituista tutkimusryhmistä, ja on siitä asti työskennellyt tavalla tai toisella pienhiukkasten parissa. Nyt hän on valjastanut kokemuksensa ja osaamisensa Air0:n teknologian hiomisen huippuunsa, yhdessä Air0:n huippuosaajien kanssa.

Air0 eli suomalaisittain “air nolla” viittaa teknologiamme tehokkaaseen puhdistuskykyyn – ”nolla pienhiukkasta keuhkoihisi” tai ”nolla pienhiukkasta ilmassa”. Kaiken keskiössä on huolella suunniteltu teknologia, joka mahdollistaa parhaan mahdollisen puhdistustuloksen.

Esittelyssä smAIRt® – uuden sukupolven ilmanpuhdistusta

Vuosien kehitystyön jälkeen teknologiamme on valmis ja patentoitu. Siinä yhdistyvät perinteisten suodatustekniikoiden – sähköisen ja mekaanisen – parhaat puolet uniikilla tavalla. smAIRt® -teknologian avulla huoneeseen tuotetaan maksimaalisen paljon puhdasta ilmaa, sillä vain siten voidaan puhdistaa ilma koko huoneesta. Koko tuote on paketoitu huolellisesti tyylikkääksi kokonaisuudeksi, jota ei tarvitse yrittää piilotella.

Kehitystyömme ei pysähtynyt smAIRt® -teknologian hiomiseen, vaan olemme edelleen kehittäneet palveluamme kohti kokonaisvaltaista IoT järjestelmää. Air0 Puhdasta iImaa palveluna -konsepti kasvaa tarpeidesi mukana, ja muodostaa helposti hallittavan järjestelmän, jossa ilmanpuhdistus on ohjelmoitavaa, automaattista ja keskitetysti etähallittavaa, sisältäen myös reaaliaikaisen seurannan sisäilman laadulle. Tämä ratkaisu on vaivattominta sisäilmajohtamista, joka takaa tulokset parempaan sisäilmaan.

Jatkamme edelleen palveluidemme kehittämistä palvelemaan yhä paremmin asiakkaidemme tarpeita. Asiantunteva, rehellinen, henkilökohtainen palvelu ovat toimintamme ytimessä. Miten voisimme palvella sinua tänään?

Air0 asiakas Janakkala

”Positiivisen palautteen ja parantuneen sisäilmanlaadun perusteella päätimme korvata aiemmin käytössä olleita ilmanpuhdistimia Air0-ilmanpuhdistimilla.”

– Jukka Tuominen, kiinteistön ylläpitoinsinööri, Janakkalan kunta

Air0 asiakas Kundaliinijooga Helsinki
Finnavia
Corporatum
NCC
Ahlstrom logo
Puolustusvoimat